Kesäloma
2007

Viime vuoden lomakuvissa
näkyi kesäkeittiön rakennuksen aloitus, tässä
loppusuora jo häämöttää. Hella ja
grilli ovat valmiit (hellan päällä kuvassa suojalevy,
mutta siinä on kahdella levyllä varustettu liesi,
etummaisen renkaan tilalle mahtuu muurikka), piippu tarvitsee
vielä korkeutta lisää ja koko kesäkeittiö
katon, mahdollisten sadepäivien varalta.
Nyt kolmen viikon aikana ei
juuri sadepäiviä saaressa ollut, mutta lähtöä
edeltävänä vuorokautena vettä tulikin sitten
senkin edestä : 43ml!

Juhannuksena syötiin uudessa keittiössä, saunan
pöytä piti kylläkin tuoda lisäpöydäksi,
koska meitä oli yhteensä 12 henkeä pöydän
ympärillä. Freya vahtii Idan selän takana, että
kaikki toimii kuten pitääkin ;-).

Juhannuksena klo 23.00 oli aurinko vielä korkealla

Uudella mönkijällä sai kuljetettua rakennustarvikkeita
ja vähän muutakin kätevästi. Freya lähti
Arin ja tyttöjen perään, hypäten matkalla vauhdissa
peräkärryyn kyytiin.

Jos söimme me taas herkullisia kalaruokia grilliherkkujen lisäksi,
niin saivat koiratkin nauttia herkuista. Meidän valkosipulismetanat
kruunasivat tässä niiden kala- tai liha-aterian.
Inca söi tapansa mukaan myös raakaa kalaa ja tänä
vuonna Freyakin innostui särkien päistä. Aiemminhan
Freyalle on kelvannut vain jalokalat - siiat ja satunnaiset lohet.

Loman alussa oli muutama oikein tuulinen päivä, tässä
Freya tuulettaa laiturin päässä karvanlähtöistä
turkkiaan ja vähän korviaankin

Ravistus

Nomeilu jäi todella vähiin, ohjaajan laiskotellessa ja
koirien kuluttessa muuten energiaansa. Tässä Inca
odottaa, kun minä käyn laiturilta heittämässä
dummyn veteen kuvien joukkoon.

Kuvat laitettiin loman alussa rantakaislikkoon ja Inca kävi
kuvien siirtoa kokeilemassa, kun me touhusimme veneen kanssa
kuvien lähettyvillä. Kolmen viikon kuluessa kuviin
totuttiin ja dummy tuli kuvien joukosta moitteetta rantaan.

Kaislikko on molemmille koirille tuttuakin tutumpi paikka.

Incan söpöilyä. Inca aloitti turkin kasvatuksen lomalla
ja korvakarvat rehottivat, vaikka yritin niitä parhaani
mukaan nyppiä.

Freyan söpöilyä myös. Freya taasen aloitti karvanlähdön
ja kun sillä on tänä vuonna ollut tosi tuuhea/hyvä
turkki, niin sitä irtosikin hurjasti, mutta vieläkään
se ei onneksi ole ihan kalju.
|